Olen aivan uuvuksissa! En olisi uskonut, että pikku-isukiksi tuleminen ottaa näin kamalasti voimille. Melli-äityli on aiemminkin ollut hyvin vaativainen pentujen alullepanovaiheessa, mutta tällä kertaa homma menee jo ihan mahdottomaksi. Eikö se ymmärrä, etten minä jatkuvasti jaksa pennustella! Voisiko joku ystävällinen sielu kertoa sille, että on mukavampaa, jos jälkikasvun isukki on hengissä vielä silloin, kun pennut syntyvät. Kun on kaksi huolehtimassa.

Onneksi välillä pääsen tuulettumaan, kuten esimerkiksi eilen parsonlenkille. Ärhentelin siellä muille uroksille (kuten tulevan isukin kuuluu), mutta lenkin lopussa rooli unohtui ja yritin pakottaa Jaskaa ja Arskaa leikkimään kanssani. Ne eivät suostuneet - olisivatko ottaneet itseensä alkulenkin rähistelystä. Tänään sitten käytiin kävelemässä Riston ja Ilonan kanssa. Tämä Risto muistutti pentuaikojeni parasta ja rakkainta kaveriani, jonka nimi oli myös Risto (ihmeellinen sattuma!), paitsi että se ei haissut yhtä hyvälle ja takajalkojen väliosakin oli jotenkin erilainen.

Terveisin, hyvin väsynyt Gimma