Tässä on yks trikkityyppi täältä naapurustosta:

Ja tässä taas valkotyyppi:

Jaa, mutta kun nuo laittaa yhteen, niin saadaankin Jubu:

Olen sen verran erinäköinen eri puolilta, että melkein voisi luulla kyseessä olevan kaksi ihan erillistä koiraa.

Ihmiset yrittivät ottaa minusta viisiviikkoisseisomakuvia, mutta minä en tykännyt yhtään rentoutua sellaisessa pakkoasettelussa. Minua jahdattiin kameran kanssa vapaamuotoisemmissa tilanteissa ja tulokseksi tuli tuollaisia ylläolevanlaisia luonnollisempia asentoja.

Olen siis noissa kuvissa viisi viikkoa vanha ja verrattuna neliviikkoiseen Jubuun olen kasvattanut jalkoja, kaulaa, karvaa ja kuonoa. Ja kuulemma alakuonoa vähän enemmän kuin yläkuonoa, saas nähdä innostunko venyttämään itselleni oikein kunnon väkäleuan.

Olen puuhaillut kaikenlaista aika jännää. Autoajelut ovat olleet kivoja, sillä hurinassa on kiva nukkua vaikka vähän pidempäänkin. Käytiin pari päivää sitten Espoossa saakka katsomassa Melli-äipän ensiorjaa ja sen nykyisiä valtiaita. Siellä oli pentujakin - ihan sellaisia rääpäleitä - eivät oikein jaksaneet kiinnostaa minua. Naisorjaa ne kiinnostivat epäilyttävän paljon...Tänään pääsin agilitykilpailuihin. En ihan vielä itse osallistunut, mutta oli aika jännää seurailla tapahtumia syrjemmästä. 

Niin juu, ja kun jotkut ovat kyselleet siitä Jubun kodinvalinta-asiasta, niin kerrotaan nyt, että kai minä olen tässä kallistumassa näihin lähi-ihmisiin. Varmaankin siis jään tänne. Eiväthän nämä mitään ihan priimaorjia ole, mutta kovasti ne tuntuvat minusta tykkäävän enkä ehkä halua aiheuttaa niille surua häippäämällä jonnekin muualle.

- Jubu