Tässä on ollut viime aikoina kaikenlaista. Ensinnäkin emäntä ilmoitti minut Tampereen maaliskuun-näytelmiin. Itse olen sitä mieltä, että ihan turhanpäiväistä hommaa, varsinkin kun se TAAS laittaa minut junioriluokkaan (eikä pentuluokkaan, jossa olen saavuttanut suurta menestystä ja jonne tunnen henkisesti kuuluvani). Se oli jostain saanut päähänsä, että olisin jotenkin jykevöitynyt (???) ja että siksi minut ehkä kehtaisi jo melkein viedä isojen kanssa samaan kehään. No, sitten se päätti (ilmoittautumisen jälkeen) vähän trimmailla minua ja katsoa, että miltä näytän paksun turkkini alla. Se nyppi minua yhden päivän, ja sitten vielä toisen, ja kolmannenkin (ja näin kuinka se nautti siitä - sillä kun on sellainen nyppimisperversio). Tässä kuva toisen päivän jälkeen:


Ja tässä kolmannen jälkeen:


Olisipa minulla laittaa tähän vielä jatkoksi kuva ennen operaatiota, niin näkisitte ehkä, miten koira kutistuu. Kaikki emännän "jykevöityminen" jäi trimmauspöydälle!

Keskiviikkona olin Gimman mukana agilitytreeneissä ja harjoittelin emännän kanssa keppejä. Tajusin, että ei ehkä olekaan aina välttämätöntä hypätä keppien välisen aidan (tai riman) yli, ei se niin kovin korkea olekaan. Ilman hyppyä keppieste tuntuu paljon järkevämmältä ja nopeammalta suorittaa! Miksiköhän se emäntä ei ole tätä minulle jo aiemmin opettanut? Se on välillä niin erikoinen.

Erikoinen se oli eilenkin, kun olimme (melkein) jokaviikkoisella parsonlenkillä. Se hermoistui siitä, kun haukuin aina jos näkyi ihmisiä tai koiria tai kuului rasahdus (tai jos arvelin että ehkä näkyy ihmisiä tai koiria tai kuuluu rasahdus). Kaupissa liikkuu aika paljon ihmisiä ja koiria ja rasahteleekin, mutta en silti ymmärrä, miksi pitää sillä tavalla hermostua, jos niistä vähän vaan ilmoittelee.

Laitan tähän loppuun vielä kuvan minusta ja parhaasta leikkikalustani Gimmasta:


Emäntä nyppi vähän Gimmaakin ja sanoi, että sen etujalkoja ei tarvitse siistiä lainkaan, sillä minä pidän ne hyvin lyhytkarvaisina, kun puren niitä ja roikun niissä minkä kerkiän. Että sellaistakin hyötyä voi pikkusiskokoirasta olla!

Terveisin, Melli - kutistettu keppien kuningatar