Olin viikonloppuna isännän kanssa maalla ihan kahdestaan. Että minä nautin siitä rauhasta, kun ei ollut koko ajan Melli-riiviö roikkumassa kaulassa, jalassa tai suupielessä! Mutta voi hyvänen aika mitä tapahtuikaan, kun tulimme takaisin kotiin: Mellillä oli alkanut juoksu ja se varmaankin kärsi jonkunlaisista mielialahäiriöistä tai peeämässästä tai muusta, sillä se rupesi aivan vaanimaan minua ja ärisemään minulle eikä meinannut millään lopettaa. Katsoin parhaaksi livahtaa isännän ja emännän sängyn alle piiloon, kun en kerta kaikkiaan jaksanut ymmärtää sellaista käytöstä. Pikkuemäntä tuli minun kanssani sinne makuuhuoneeseen (lohduttamaan minua) ja otti tällaisen kuvan:

Toivottavasti isäntä ei näe tätä kuvaa, sillä en saisi oikeastaan olla sängyllä. Mutta pikkuemäntä antoi, kun olin niin järkyttynyt.

No ei sitä Mellin pelleilyä onneksi kovin kauaa kestänyt ja nyt me ollaan taas ihan normaalisti. Minä luulen, että se oli viikonloppuna kuvitellut, että siitä oli tullut talon ja emäntien ainoa koira ja sitten siltä paloi käämit, kun minä tulinkin takaisin. Melli on välillä sellainen kummallinen uhoaja, vaikka onkin ihan pikkiparson ja yleensä aika kiltti. Vaikka meillä nyt meneekin ihan hyvin, laitan silti tähän kostoksi kuvan Mellistä kalsareissa:

Hih hih, se ei varmaan yhtään tykkää tästä.

Terkuin, Gimma