Meistä on Gimman kanssa tullut melkein agilityn ammattilaisia. Ainakin me ollaan viime aikoina harjoiteltu ihan hirveän paljon. Minä olin toissa viikonloppuna sellaisessa koulutuksessa, jossa opettajina oli neljä ihmistä, joiden kaikkien nimet alkoivat ämmällä: Maria, Marko, Mari ja Mikko. Ihan niissä meni sekaisin, että kuka oli kuka. Mutta kaikki olivat ihania ja tosi hyviä neuvojia. Niin ja ne oli jotain maailman- ja muita mestareita kaikki.

Minä ja emäntä oltiin ihan selvästi kokemattomin pari koko joukossa (pakko tunnustaa). Minä olisin taas mennyt tosi hienosti niitä monimutkaisia ratoja, mutta kun emäntä huitelee miten sattuu eikä edes osaa leikkiä minun kanssa oikein. Ja sitäpaitsi ne kouluttajat olivat kovasti sitä mieltä, että meidän ei kannata mennä vielä kovin pitkiä pätkiä. Emäntä saikin sitten harjoitella palkaamista ja leikkimistä ja jatkossa sen pitää muistaa, että palkkaamiseen pitää käyttää hirveästi aikaa. Jippii!! Harjoiteltiin me myös tiukkoja käännöksiä ja jotain ihmeen vekkejä. Olin aika hyvä vekkaaja.

Viime viikonloppuna oltiinkin sitten Gimman kanssa agilityleirillä. Minni-parson tuli emäntänsä kanssa meidän kyydillä ja voi herranjestas, kun meillä meinasi mennä hermot, kun se änkesi meidän autoon! Gimma varsinkin oli tosi pahana. Muuten me käyttäydyttiin emännän mielestä hienosti. Gimmakin on viime aikoina jotenkin lepsuuntunut eikä se muista aina rähistä ohikulkeville. Onkohan se sairas vai mistä mahtaa johtua? Hiukan huolestuttaa.

Gimma pääsi MINUN viime viikonloppuisten opettajien Marin ja Mikon ryhmään harjoittelemaan. Emäntä oli sitä mieltä, että meni hienosti (vaikka yhdessä vaiheessa sitä pelotti kamalasti, kun kentän lähistöllä olevassa järvessä tai vuonossa tai mikäsenytolikaan meni vesiskoottereita ja moottorivene - hirveä pelkuri!). Tässä kuvassa emäntä ja Gimma yrittävät ihan pieninä mennä rataa ja Mikko katsoo tarkkana:

Minä harjoittelin takana näkyvällä hiekkakentällä Sarin ryhmässä. Voi kun Sari oli ihana: se aina huusi kovalla äänellä, että "EI HAITTAA, PALKKAA VAAN", vaikka ihminen olisi ohjannut kuinka hullusti tahansa. Ja sitten ne palkkasivat. Ja sitten se huusi, että "AIVAN MAHTAAVAA", kun me osattiin jotain oikein. Voi kun emäntäkin osaisi kannustaa samalla tavalla, kun nyt se vaan piipittää. Kuka semmoisesta jaksaa innostua?!

Leiristä voisi kertoa vaikka kuinka paljon juttuja, kun siellä oli niin kivaa, mutta emäntä ei muka ehdi kirjata kaikkea tänne. PÖH! Mutta sellaisen asian haluan vielä kertoa, että kaikkein kivointa leirillä oli se, että näin oman ihanan äitylilini Pixien ja ensiemäntäni Anne-Marian. Olin niin onnellinen: kieriskelin maassa ja nuolin ja hypin ja pompin. Tässä superihana äitikkä:

Ja niin taitavakin se on! Se juoksee hirveän nopeasti ja on valtavan innokas ja tarkka seuraamaan ohjausta. Emäntä oli taas aivan ihastuksissaan, kun se seurasi Pixien menoa.

Emäntä onneksi lupasi, että voimme vielä palata agilityleiriasiaan, koska sillä on hiukan muitakin kuvia otettuna sieltä. Se laittaa niitä tänne seuraavalla kertaa.

Terkuin, täysin koulutettu Melli