Olin sunnuntaina metsässä Riston ja Ilonan kanssa. Aluksi meillä meinasi mennä ihan rähinäksi, kun Risto ja minä olimme kiinni naruissa ja Ilona vapaana. Minua harmitti, kun Ilona yritti tulla leikkimään, vaikka en ollut vielä ehtinyt pistää sitä kuriin. Kun meidät vapautettiin, selätin Ilonan muutamaan kertaan ja sen jälkeen kaikki olikin ihan ok. Tässä me ollaan ok:

Risto ja Ilona juoksivat hurjasti pitkin metsää ja minä seurailin niiden kohkaamista muiden ihmisten kanssa. Tai siis kyllä minä jotenkin tiedän olevani parson-koira, mutta välillä vaan tuntuu siltä, että olen luonteeltani kuitenkin enemmän sellainen laiskanpulskea ihminen. Tai ainakin tykkään enemmän ihmisseurasta kuin koiraseurasta.

Risto löysi metsästä hienon kepin - sille ei íhan pienet tikut kelpaakaan. Tässä Ilona ihailee Ristoa ja keppiä:

Risto on meidän Gimman vanhin ja rakkain ystävä. Ne on tunteneet toisensa ihan pienestä pennusta asti. Ei ihme, että Gimma niin Ristosta tykkää - katsokaa nyt kun se on kaunis poika:

Oli kiva ulkoilla kavereiden kanssa, vaikka en ihan täysillä muiden höpöhommiin lähtenytkään mukaan. Toivottavasti mennään toistekin, niin saan taas ihmetellä joidenkin kovaa vauhtia!

Metsäterkuin, Melli