En muuten tiedä kuinka moni koira on huomannut, että agiliidossahan voi etsiä oikean radan haistelemalla. Emännän ohjaus on välillä niin mitä sattuu, että ajattelin eilisissä Ylöjärven kisoissa seurata muiden koirien jälkiä ja näin päästä varmimmin kiinni nollatulokseen. Emäntä ei tykännyt tekniikastani yhtään, vaan se kiljui ja läpsytteli käsiään radan alusta loppuun asti. Sillä tuntui olevan sellainen käsitys, että meillä olisi ollut kiire jonnekin. Minulla oli koko ajan homma hanskassa ja tiesin, että vauhti on optimaalinen. Ja niinhän siinä sitten kävikin, että voitto tuli upealla 0,03 sekunnin marginaalilla sellaiseen aika hitaaseen käppänään. Aivan ei päästy ihanneaikaan, mutta mitäs sitä turhaa pinnistää, kun vähemmälläkin saa pokaalit kotiin.

Toisella radalla en jaksanut enää haistella enkä mitään. Löntystelin radan läpi, kun emäntä välttämättä halusi, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Emäntä oli aivan hikinen meidän suorituksen jälkeen - mitäs on niin pösilö, että heiluu ja hihkuu kuin heikkopäinen. Olisi ottanut rennosti vaan niinkuin minäkin! Nolla me saatiin siitäkin radalta, mutta tällä kertaa juuri ihanneaikainen suorituksemme ei riittänyt neljättä sijaa ylemmäs. Ei paljon heilauttanut! (Vaikka se vähän ihmetyttää, että jos kerran annetaan IHANNEAIKA, niin eikö sen koiran pitäsi voittaa, joka pääsee mahdollisimman lähelle sitä? Eihän siinä ole mitään järkeä, että sellainen jonka aika on vaikka -14,45 voittaa IHANNEAJASSA radan suorittaneen.)

Terveisin, Gimma