Meidän koira lähti lomalle viikonlopuksi isännän kanssa maalle. Minä jäin kotiin vahtimaan emäntää. Olen käyttänyt sitä lenkillä ja päästin metsässä vähäksi aikaa vapaaksikin, kun tuntuu, että se tykkää siitä.

Minusta on ollut kiva viime aikoina mennä kolmella jalalla. Olen aina tykännyt kolmejalkakävelystä ja harrastanut sitä pieniä pätkiä silloin tällöin, mutta tänä viikonloppuna olen mennyt sillä tavalla ihan pääsääntöisesti. Emäntää jostain syystä ärsyttää sellainen: se aina napsauttaa fleksinarun pikkusekunniksi lukkoon ja sanoo ' Melli neljä jalkaa'. Yleensä tottelen ainakin vähäksi aikaa. Emäntää kiinnostaa  kovasti, miksi menen takajalka ylhäällä - se on keksinyt jo monta teoriaakin selitykseksi. Yksi teoria on, että tassu tuntuu ikävältä, kun minulta repesi yksi kynsistä ihan pienenä pentuna eikä se enää kasva normaalisti takaisin. Toinen on, että kolmijalkakävelystä on tullut minulle vähän niinkuin tapa, joka lähti liikkeelle juurikin tuosta kynnen irtoamisesta rääpälekokoisena. Kolmas teoria on, että jalassa on jotain muuta vikaa. Se on kysynyt asiaa oikein eläinräätäleiltäkin ja ne ovat sanoneet, että todennäköisesti se on vaan tapa - pienet koirat kuulemma joskus harrastavat sellaista. Minä en kyllä ymmärrä, että mitä minun kävelyni emännälle oikeastaan edes kuuluvat. Kai sitä nyt koira saa kävellä juuri niinkuin parhaaksi näkee ilman että tarvitsee naksautella fleksillä.

Jaa niin, Gimma kävi tiistaina kettuharjoituksissa ja oli kamalan pettynyt, kun ei nähnyt ketun kettua. Se oli joutunut harjoittelemaan vaan tyhjän luolan kassa. Se on varmaan niin huono, ettei sille voi edes tuoda kettua näytille. Ja on se kyllä pösilö: se haukkui ihan hirveästi koko ajan, vaikka ketusta ei ollut tietoakaan. Kuulin, kun odottelin sitä autossa. Panu sentään sai harjoitella ihan oikealla ketulla.

Laitan tähän vielä kuvia meistä ja meidän lempiagilityleluista. Gimman edessä on sen keltainen ei-pyöreä vinkupallo ja minun edessäni ovat ihana pikkuinen pehmeä vinkumollukka ja vienosti pihisevä ankka.

Tässä vielä MINÄ ja minun ihana leluni:

Terkuin, Melli