Tapahtuipa päivänä eräänä seuraavaa:

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

MINUN isäntäni istuskeli omalla työpaikallaan työpöytänsä ääressä tekemässä erityisen tärkeitä humanistis-matemaattisia laskutoimituksia, kun hän ikkunasta ulos vilkaistessaan huomasi lörppäkorvaisen koiran juoksentelevan vilkasliikenteisellä kadulla eessuntaas vapaana kuin taivaan lintu. MINUN isäntäni käsitti välittömästi, että kaikki ei ole kunnossa ja urheaa pelastajaa tarvitaan, sillä sijaitseehan hänen työpaikkansa lähes Tampereen keskustassa, ja siellä irrallinen koira pääsee hyvin nopeasti hengestään. MINUN isäntäni ryntäsi salamana ulos ja saavutti pulassa olevan koiran tuossa tuokiossa. Isäntä on harvinaisen neuvokas ihminen, sillä hän oli käsittänyt ulos rynnätessään napata mukaan narunpätkän, jolla sitten kiinnitti karkulaisen.

Ja voitteko uskoa, juuri samalla hetkellä MINUN isäntäni näki MINUN emäntäni, joka sattumalta ajoi punaisella tila-autollaan (jota myös Micraksi kutsutaan) tapahtumapaikan ohi (ja emäntä ei yleensä koskaan ajele siellä päin). Urhea isäntäNI pysäytti vaaroja kaihtamatta emännän liikennevaloihin ja hyppäsi pelastettavan kanssa kyytiin. Matka jatkui poliisiasemalle, jossa löytökoirasta tehtiin asiaankuuluva ilmoitus, jonka seurauksena vain hiukan myöhemmin koirarouvan omistaja löytyi ja MINUN isäntäni urhean toiminnan ansiosta vanha spanieli pääsi kotiinsa.

Että sellainen isäntä MINULLA on. Taidan lopettaa hänen kohdaallaan orjittelun tähän. Ainakin vähäksi aikaa. Ehkä.

Terveisin, ylpeä Melli